30.12.17

Vuoden viimeiset

Pitkästä aikaa blogin parissa, viimeiset viikot koulussa oli todella kiireisiä. Oli monia kokeita ja tehtävän palautuksia niin, että blogin päivittäminen jäi vähän taka-alalle. Valmistuneita töitä minulla kuitenkin on useampi ja osa niistä pääsee blogiin vasta ensi vuoden puolella.

Klompelompen viimeisin suomennettu kirja osui kohdalleni kirjastossa ja lainasin sen. Kirjassa oli monia kivoja ohjeita sekä lapsille, että aikuisille. Erityisesti pidin tästä neuletakista ja päätin haastaa itseni, sillä en ole neulonut kirjoneuletta aiemmin kuin lapasiin. Takki neulottiin pyörönä ja lopuksi stiikattiin auki eli suomeksi leikattiin auki keskeltä. Stiikaamista en ollut kokeillut ikinä ja ennen kuin uskalsin tarttua saksiin tuli katsottua aika monta videota eri tavoista. Päädyin ompelemaan kaksi suoraa ommelta keskimmäisten silmukoiden molemminpuolin, jonka jälkeen leikkasin niiden välistä.






Lanka: punaisen langan nimeä en muista, eikä minulla ole enää vyötettä tallella, mutta sininen on Smc Fine woolia
Ohje: Klompelompe neuleita koko perheelle; Kvalavågs kofte
















Autoin vähän joulupukkia tai ehkä paremminkin muoria ja neuloin pipon erään jo tosi ison 4-vuotiaan pojan joulupakettiin. Mallineule on yksinkertainen ja sen oppii helposti, mutta on silti kivannäköinen. Tykästyin malliin neuloessani pipoa veljelleni samalla ohjeella. Veljen pipo pääsee blogiin vasta ensi vuoden puolella. Lanka oli täysin uusi tuttavuus ja näytti kerällä ihan erilaiselta kuin neulottuna. Erityisesti tykkään tuosta värin vaihtumisesta ilman. Piposta ei tullut raidallista vaan väri vaihtui ikään kuin liukuen. Positiivinen yllätys siis.




                                                       Lanka: Novita Nordic wool flow
                                                       Menekki: alle 1 kerä
                                                       Ohje: Klompelompe; Småtroll lue
                                                       Puikot: 4


Mini-versioni Veera Välimäen Kappa-huivista valmistui jo syyslomalla, mutta sekin on saanut odotella kuvaamista ja lankojen päättelyä jo pidemmän aikaa. Malli on tosi yksinkertainen ja mukavaa neulottavaa, mutta lisäykset ja värinvaihdot tuo työhön vaihtelua.


                                                             Lanka: Dropsin Flora
                                                             Menekki: hieman alle 3 kerää
                                                             Ohje: Veera Välimäen Kappa
                                                             Puikot: 3














8.12.17

Käsityöblogien joulukalenteri: luukku 8

Tänäkin vuonna osallistun käsityöblogien yhteiseen joulukalenteriin ja arvonnassa 8. luukku osui minulle. Eilisen luukku aukesi Kettuja unissa -blogissa, huomisen luukku puolestaan löytyy  Neulemaailmani -blogista. Tänä vuonna kalenterin löytää myös instagramista #kässäjoulukalenteri2017.

Tämän päivän joulukalenteriluukusta paljastuu helppoja ja nopeita koristeita jouluun. Pinterest on muuten loistava paikka pienten töiden, koristeiden ja askartelujen ideoimiseen.
Viime vuoden joulukalenterini ensimmäisessä luukussa esittelin virkkaamiani joulukelloja ja jaoin ohjeen, jolla ne tein.




Myös erilaiset lasin aluset ja pienet pöytäliinat ovat nopeita tehdä ja sopivat välitöiksi lahjaneulonnan oheen. Pieniä pöytäliinoja voi virkata esimerkiksi maton ohjeella ohuemmasta langasta, jos sopivaa ohjetta ei meinaa löytyä.








Lumihiutaleita kaikki ovat melko varmasti askarrelleet paperistakin, mutta ne ovat helppoja ja kauniita myös virkattuina. Tarvittaessa lumihiutaleet voi kovettaa esimerkiksi vesi-sokeri -seoksella. Ennen kuin hiutaleet kuivuvat voi niiden päälle ripotella hiukan jotakin kimaltavaa hilettä, mutta hiutaleet ovat myös kauniita sellaisinaan ja kuivuttuaan ne voi pujottaa naruun ja ripustaa ikkunaan.




20.11.17

Tampereen kädentaitomessut 2017

Kävin lauantaina Tampereella kädentaitomessuilla, tällä kertaa yksin.
Olin odottanut messuja monta kuukautta, selaillut messujen sivuja ja väritellyt karttoihin suosikkeja ja sellaisia must see-juttuja. No, kuten arvata saattaa ne kartathan unohtuivat hienosti kotiin lauantai aamuna ja muistin ne vasta junassa. Hyvin pärjäsin kuitenkin ilman niitäkin, ja muistin lähes kaikki värittämäni pisteet.


Menin Tampereelle siis junalla ja tällä kertaa ei ollut menomatkalla junien kanssa mitään ongelmaa. Takaisin tullessa sainkin sitten jännittää ehdinkö vaihtaa toiseen junaan. Vaihtoaikaa jäi huikeat kolme minuuttia alkuperäisen 20 sijaan, mutta ehdin kuitenkin. Asemalta messukeskukseen pääsin näppärästi ns. messubussilla. Bussiin noustessa yllätyin kuitenkin siitä, että pääsin matkustamaan lasten lipulla, kun täällä meillä lasten lipulla matkustavat vain alle 12-vuotiaat. Mutta positiivinen yllätys siis:)


Sitten itse messuihin, jonne pääsin blogistina ilmaiseksi blogipostausta vastaan.
Tänä vuonna tuntui olevan vielä enemmän porukkaa kuin viime vuonna, ja niin itseasiassa olikin, sillä viikonlopun aikana messuilla vieraili yli 49 000 ihmistä.
Messuilla oli tänäkin vuonna edustettuna monia eri käsityön muotoja, oli esimerkiksi ompelua, lankatöitä, koruja ja erilaisia puusta ja metallista tehtyjä tuotteita, siis jokaiselle jotakin. Itse kiersin a, c ja e-hallit ja keskityin niissä lähinnä lankoihin ja ompeluun sekä tietysti ideoiden poimimiseen.


Uusia kivoja juttuja bongasin myös:

- Vinkee, ihan super kivoja heijastin liivejä, tällaista ei varmaan kukaan lapsi kieltäytyisi pukemasta (on siellä aikuisillekin omat:)

- Blockwallah, suomalais-intialainen perheyritys, joka myy kauniita käsin kaiverrettuja leimasimia erilaisilla kuvioilla, joista söpöimpiä on mun mielestä eläinhahmot, erityisesti ketut ja siilit.

- Hämeen Tekstiilituonti ky, tähän yritykseen en ollut aikaisemmin törmännyt, mutta erityisen kivoja ovat kaikki käsityöaiheiset kankaat,  joissa on esimerkiksi neulovia lampaita ja kanoja, käsityötarvikkeita ja tietysti lankakeriä.

- Elvari Korut Oy, ei varmaan enää vieras kovin monelle, mutta pääsee silti listalle. Pääasiassa karkkiaiheisia koruja, avainketjuja ja muuta kivaa.


Messuostokset kaikki samassa kuvassa, näiden lisäksi mukaan tarttui Novitan lehti, joita jaettiin aulassa ilmaiseksi.


4 kerää Schachenmayrin Fine woolia sekä ylemmässä kuvassa oleva kangaskassi Menitalta. Kasseja oli vielä aamupäivällä useampaa erilaista, mutta iltapäivällä jäljellä oli enää tuota yhtä mallia, mutta tykkään siitäkin.


3 kerää Dropsin Lace-lankaa Silmu&Solmusta, olisin ostanut useammankin, mutta nämä olivat hyllyn ainoat vihreät.


Sekä kaksi kerää Dropsin Baby merinoa Tapion kaupalta ja yksi kerä Karismaa Kerttuvillalta, tälle on jo suunnitelma ja harmaata ja valkoista kaveriksi.

Mitä sä tykkäsit messuista? Entä mitkä oli sun suosikkeja?

18.10.17

Kerttu-sukat

Mummi pyysi minua neulomaan sukat, mallin sain valita itse. Selasin ravelrya ja muita ohjesivuja löytääkseni kivan mallin. Lopulta mieleeni tulivat monessa blogissakin näkyneet kerttu-sukat. Löysin niihin ohjeen Uhoava gnu -blogista. Laskin vähän silmukkamääriä ja totesin, että voisin neuloa ne nallesta, vaikka ohje onkin kirjoitettu 7-veikalle. Valitsin isomman koon, koska neulekäsialani on melko kireää.
Malli on tosi helppo ja kuvion oppii nopeasti. Hyvä malli siis, tulen varmasti käyttämään tätä tulevaisuudessa monta kertaa.



                                                                 Lanka: Novita Nalle
                                                                 Ohje: Kerttu-sukat
                                                                 Puikot: 3,5




8.10.17

Hiplee

Pääsin testineulomaan toistakin ohjetta lyhyen ajan sisään. Mutta sillä erotuksella, että tämän kertainen testineulonta oli salainen. Halusin testineulomaan juuri tätä paitaa, koska tämä on erilainen verrattuna aikaisemmin neulomiini paitoihin, enkä tietenkään voinut vastustaa noita ylipitkiä hihoja:)
Ohje on Missä neuloimme kerran -blogista tutun Neulistin käsialaa, kuten edellinenkin testineuleeni.




Paita on kauttaaltaan kierrettyä joustinta, joka tuo neuleeseen kivan pinnan. Se oli myös paksumpien puikkojen ansiosta nopeaa neulottavaa. Hauskoina yksityiskohtina on lisäysten ja kavennusten paikoilla leikittely sekä hieman pidempi takahelma. Ohjeessa paita on tehty yksivärisenä, mutta halusin käyttää vaaleanroosaa jämälankaa pois koreista ja päädyin tekemään paidasta kaksi värisen. Värien suhteen suunnitelma ehti muuttua neuloessa moneen kertaan, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen, sillä värit sopivat hyvin yhteen.




Tämän paidan kohdalla pingotus oli kyllä erityisen suuressa ja tärkeässä roolissa. Sillä valmista neulettani katsellessa muistutti se minusta enemmän pitkää ja kapeaa pötkylää, kuin paitaa, joustinneuleen vetäessä sitä kasaan. Pingottaessa asia kuitenkin korjautui ja yllätyin siitä kuinka paljon paita kasteltuna venyi.


                                             Lanka: Gjestal Maija, harmaana ja vaaleanroosana
                                             Menekki: n.8 ja puoli kerää
                                             Puikot: 4,5 ja 5mm
                                             Ohje: Hiplee