1.12.16

1. Luukku

Ilmoittauduin tänä vuonna mukaan tekemään käsityöblogien yhteistä joulukalenteria. Käsityöblogit -ryhmä on suljettu ryhmä Facebookissa. Ryhmään ovat tervetulleita kaikki käsityöblogeja lukevat ja kirjoittavat.
Käy ihmeessä katsomassa Käsityöblogit -ryhmä

Tämän päivän toisen luukun löydät Rapatessa roiskuu -blogista
Huomisen luukut löytyvät blogeista nimeltä Villa Nanna ja Ideoi.

Mutta nyt siis siihen joulukalenteriin:
Kun mietin mitä jouluista voisin tänne blogiin keksiä muistin virkanneeni viime tai toissa vuonna joulukelloja. Virkkasin tuolloin ilman mitään ohjetta, enkä tietenkään tajunnut kirjoittaa mitään ylös. Vanhoja virkkaamiani joulukelloja ei myöskään löytynyt mistään (kummasti ovat nekin johonkin kadonneet...:D) Joten ajattelin että virkkaisin uusia ja kirjoittaisin samalla ohjeen tänne blogiin.







Virkatut joulukellot:

Virkkaaminen aloitetaan taikalenkin avulla, jota käytetään yleensä amigurumien teossa. Alla olevasta linkistä pääset blogipostaukseen, jossa neuvotaan taikalenkki -aloituksen tekeminen.
Voit myös käyttää taikalenkin sijasta n.3-5 ketjusilmukkaa, jotka yhdistät renkaaksi piilosilmukalla, silmukoiden määrä riippuu käsialastasi.

Taikalenkki

*Tähdet ohjeessa tarkoittavat sitä että tähtien väliä toistetaan kerroksen loppuun asti.*

Aloituskerros: Virkkaa taikalenkkiin 6 kiinteää silmukkaa ja yhdistä piilosilmukalla edellisen kerroksen ensimmäiseen silmukkaan.
1. krs: Virkkaa kaksi kiinteää silmukkaa jokaiseen silmukkaan (=  12 silmukkaa)
2.krs: *Virkkaa 2 kiinteää silmukkaa seuraavaan silmukkaan, virkkaa 1 kiinteä silmukka seuraavaan silmukkaan.* Sulje kerros virkkaamalla piilosilmukka edellisen kerroksen edelliseen silmukkaan. (= 18 silmukkaa)
3.krs-5.krs: Virkkaa 1 kiinteä silmukka jokaiseen silmukkaan.
6.krs: *Virkkaa 2 kiinteää silmukkaa kerroksen ensimmäiseen silmukkaan, virkkaa 1 kiinteä silmukka kahteen seuraavaan silmukkaan.* Sulje kerros piilosilmukalla. (=24 silmukkaa)
7.krs-14.krs: Virkkaa 1 kiinteä silmukka jokaiseen silmukkaan. Sulje kerros piilosilmukalla.
Reuna: *Virkkaa kolme pylvästä kerroksen ensimmäiseen silmukkaan, virkkaa 1 kiinteä silmukka seuraavaan silmukkaa.* Sulje kerros piilosilmukalla.

Päättele langan päät, aloituksesta jäänyttä langan päätä ei tarvitse päätellä vaan voit pujottaa siihen helmen ja tehdä solmun. Kiinnitä haluamasi lanka tai nauha, jotta saat joulukellon roikkumaan koristeeksi
VALMIS:)!

Pahoittelut hiukan huonolaatusista kuvista, Suomen talvi kun ei ole erityisen valoisa:(







Vinkkaa ihmeessä, jos kokeilet ohjetta tai jos siinä on virheitä:)

Mukavaa joulun odotusta!

8 kommenttia:

  1. Hauskat joulukellot, kiitos ohjeesta! Muutenkin blogisi oli uusi, mukava tuttavuus - luin aiempia postauksiasi samalla ja liityin nyt myös lukijaksesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,sun kommentti piristi päivää:)

      Poista
  2. Onpa kivoja kelloja! :) Noihan vois olla kauniita kuusenkoristeita... hmm! Kiitos ohjeesta, kokeilen jossain vaiheessa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista:)
      Mulle ei edes tullut mieleen, mutta noi vois tosiaan olla kivoja kuusenkoristeita♡

      Poista
  3. Kauniita! :) Kiitos osallistumisesta. <3

    VastaaPoista
  4. Hei, mäkin oon tehnyt noita joulukelloja, monta vuotta sitten, ja ilman ohjetta. Laitoin niihin vihreästä huovasta vielä mistelin lehtiä koristeeksi.

    VastaaPoista
  5. Kaunis ja nopsa. Hyvä jouluohje siis :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kivoista kommenteista, niistä tulee aina hyvä mieli:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!