30.11.16

Joulukalenteri!

Tänään vain tälläinen pikainen ilmoitus
Päätin nimittäin sittenkin tehdä joulukalenterin blogiin. Ajattelin ensin, että en ehdi eikä mulla ole niin paljon ideoita, että olisi jotain jokaiselle päivälle, mutta sitten kun aiheita ja valmiita töitä alkoi listaamaan niitä tulikin aika monta.
Ihan kaikkiin luukkuihin ei vielä ole ideaa, mutta ainakin joulukortteja, pipareita ja neulottuja vaatteita tulee joulukalenterissa näkymään.

Yritän saada päivän luukun julkaistua heti aamulla, mutta saa nyt nähdä miten käy:)



Hyvää joulun odotusta kaikille!

21.11.16

Tampereen kädentaitomessut 2016

Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, ilmoittauduin ja pääsin Tampereen messujen blogistiksi.


Kävin messuilla lauantaina mummin kanssa. Matkustimme junalla Tampereelle ja asemalta matka jatkui täpötäydellä bussilla kohti messukeskusta, jossa sielläkin oli ihan kiitettävästi porukkaa, sillä lauantai on juurikin messujen "kiireisin" ja suosituin päivä.
Loppujen lopuksi en kuvannut niin paljon kuin olin ajatellut, sillä keskityin katselemiseen ja ideoiden ja inspiraation keräämiseen. Kiersimme mummin kanssa kaikki muut hallit paitsi keräilyhallin. Emmekä välttmättä olisi enää jaksaneetkaan, sillä kolmenkin hallin kiertämiseen kului aika paljon aikaa.

Messuostoksia:



Kaupunkilanka oli mulle täysin uusi tuttavuus ja löysin se puolivahingossapari päivää ennen messuja, kun etsin instagramista kuvia häshtägillä kädentaidot. Kaupunkilangan logo näytti niin tutulta ja mietin pitkään missä olen nähnyt sen aikaisemmin. Sitten muistin nähneeni heidän sisäpiha -trikookudettaan Prisman hyllyssä.
Langoilla on myös kivat nimet esimerkeinä vaikkapa rotvalli, pihakeinu, rautatie ja sisäpiha, yksinkertaisia ja selkeitä, mutta myös hauskoja. Sillä ainakin minua välillä ärsyttää se kuinka pitkiä ja hankalia nimiä langoilla välillä on. Johtuu varmasti myös siitä, että langat ovat ulkomaalaisen valmistajien tekemiä.
Kaupunkilangan pisteellä oli hyvä messutarjous, 3 sukkalankakerää (1 musta, 1 harmaa ja 1 beige kerä) vain 5e.


Rautatie 75% villaa 25% polyamidia, 100g/400m, puikot 2,5-3mm

Pääsin myös kokeilemaan pitsinnypläystä Suomen pitsinnyplääjät ry:n pisteellä, jossa mukava rouva opasti pitsinnypläystä. Hän sainoi olevansa hyvä opettaja, ja niin hän kyllä olikin! Lopuksi sain mukaani palan samaa pitsiä, jota sain kokeilla nyplätä.


Ostin myös kaksi vyyhtiä kudetta Lankavan pisteeltä, kuten viime vuonnakin.Yhdessä vyyhdissä on kilon verran kudetta ja yhden vyyhdin hinta oli vain 5e, Ostin kaksi vyyhtiä tummansinisen ja sinivihreän. Kerin molemmat vyyhdin jo eilen valtavankokoisiksi keriksi odottamaan mitä niistä tekisin. Olen miettinyt sekä mattoa, että sellaista lattiatyynyn ja säkkituolin välimuotoa, saa nähdä mitä näistä tulee.






Ja kuten kuvasta näkyy täältä on kaikki lumi jo sulanut pois ja taas tulee pimeää ja synkkää:(


Näiden lisäksi ostin 5 eurolla norjankielisen käsityökirjan ja 4 kerää schachenmayr smc fine wool -lankaa Menita Oy:n pisteeltä.


Vähän norjankielen harjoitusta, sillä mielestäni se on ihanan kuuloinen kieli ja haluan ehdottomasti oppia sitä lisää, koska osaan tällä hetkellä vain vähän. Kirjasta toivon oppivani myös norjankielistä neulesanastoa ja käsityösanastoa. Kirjan nimi tarkoittaa lankailoa ja mitä nyt sitä vähän selailin niin kauniita kuvia on koko kirja täynnä:)


100% uusi villa, 50g/310m, puikot 2-2,5mm

Suomi 100 vuotta sukkakilpailun työt olivat myös esillä messuilla, kauniita sukkia ovat ihmiset suunnitelleet ja toteuttaneet pian 100 vuotiaan Suomen kunniaksi.


Roosanauha pisteellä oli hienoja lapasia, mutta niiden kuvaaminen osoittautui hankalaksi valojen takia.


Kaiken kaikkiaan messut olivat onnistuneet, sain paljon ideoita ja inspiraatiota ja aion ehdottomasti mennä uudestaankin:)

16.11.16

Strömsölapaset, valepipo ja käsityömessujen blogisti?

Sain vihdoin valmiiksi nämä strömsölapaset, joista kerroin edellisessä postauksessa. Ohje lapasiin löytyy suomeksi täältä , tulostin ohjeen sekä suomeksi, että ruotsiksi, koska pidän ruotsin kielestä ja halusin kokeilla onnistuisiko neulominen ruotsinkielisellä ohjeella ja onnistuihan se:) Lapasten ohje löytyy myös videolta yle areenasta, mutta muistaakseni siinä ei ole suomen kielisiä tekstejä.

Olin neulonut valmiiksi kaiken muun paitsi peukalot. Mulla oli peukalon silmukoiden nostamisessa käynyt joku moka, mutta onneksi vain toisessa lapasessa, joten piti siis vähän soveltaa peukaloiden silmukkamäärissä ja päättelyssä. En myöskään neulonut peukaloita kirjoneuleella, kuten ohjeessa vaan koin helpommaksi neuloa niistä yksiväriset. Silmukoita oli 5 kolmella puikolla eli siis 15 silmukkaa ja päättelyn tein samalla tavalla kuin edellisen postauksen harmaissa lapasissa. Neuloin vain 2o yhteen niin kauan, että silmukoita oli tarpeeksi vähän, jotta saatoin vetää langan silmukoiden läpi.
Mulla oli käytössä 5 puikot, vaikka ohjeen ja langan mukaan olisi pitänyt olla 4. Aloitin kyllä nelosen puikoilla, mutta en osannut neuloa kirjoneuletta tarpeeksi löyhästi ja lapasista olisi tullut aivan liian pienet, jos olisin jatkanut nelosen puikoilla, joten vaihdoin koon suurempiin. Peukalot neuliin kuitenkin 4 puikoilla.



Lanka: dropsin karisma
Menekki: 1 kerä kumpaakin väriä
Puikot: 4 ja 5







Ennen lapasten valmistumista ehdin yhtenä viikonloppuna neuloa siskolleni pipon. Siskon toive oli palmikkopipo, mutta koska en tykkää palmikoiden neulomisesta (ehkä siksi etten osaa neuloa tarpeeksi löyhästi, jolloin jokainen palmikonkääntö on hirveää vääntämistä:d)
Ehdotin, että jos tekisin valepalmikoita oikeiden sijasta ja hetken googlettelun jälkeen sisko suostui. Googlettaa piti siksi, että sanat palmikko ja valepalmikko eivät sanoneet hänelle mitään. Tälläinen valepiposta sitten tuli..





Tänä viikonloppuna (18. -20.11) ovat myös Tampereen kädentaito -messut ja olen menossa sinne mummin kanssa tänäkin vuonna. Huomasin viimeviikolla messusivuilla surffaillessani blogistien ilmoittautumisen ja klikkasin, ihan vain koska kiinnosti tietää mikä se on.
Blogistiksi ilmoittautunut ja vahvistusviestin sähköpostiinsa saanut pääsee siis ilmaiseksi messuille, kun kirjoittaa messujen jälkeen niistä postauksen blogiinsa. Ajattelin etten kuitenkaan pääse, kun minulla on vielä niin pieni blogi, että olisi turha edes ilmoittautua. Vaan kuinka ollakkaan ilmoittauduin ja pääsin! Onneksi messut ovat jo tänä viikonloppuna, sillä en malttaisi odottaa enää:)

7.11.16

Huivi ja lapaset

Neuloin ennen syyslomaa itselleni huivin, koska vanha ei sopinut uuden takin kanssa. Kuvat on otettu viime viikolla mökillä. Kuvassa oleva pipo on tehty moda -lehden ohjeella. Lehden numeroa en enää muista, mutta samassa lehdessä oli paljon muitakin pipo ohjeita. Pipo onkin näkynyt blogin puolella jo aiemmin.


   




Tein huivista tuubin, koska ajattelin sen olevan käytännöllisempi kuin edestä solmittava. Neuloin huivin suljettuna neuleena ja ompelin sitten aloitus ja lopetusreunan yhteen ikään kuin renkaaksi. Tein näin siksi että halusin kuvion olevan juuri noin päin enkä vaakatasossa.
Lankana oli Red heart baby (50g/n.190m) saat lisää tietoa langasta nimeä klikkaamalla. Puikkosuositus langalle taitaa olla 3, mutta mä neuloin 5 pyöröillä ja tuli just sopivan näköistä pintaa, ei liian harvaa, mutta ei myöskään peltiä : D

Näin mä neuloin:

Muistaakseni mulla oli 252 silmukkaa, joka tapauksessa silmukkamäärän täytyy olla jaollinen neljällä. Aloita laitamalla silmukkamerkki kerroksen alkuun, sillä suljettua neuletta neuloessa kerroksen vaihtumiskohta menee ainakin mulla välillä sekaisin ja on pakko purkaa, kun ei enää edes tiedä missä kohtaa on mennyt vikaan.

1.-2.krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
3.krs: Neulo 3 silmukkaa oikein, nosta seuraava silmukka oikealta vasemmalle.
4.krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
5.krs: Nosta kerroksen 1. silmukka oikealta vasemmalle, neulo 3 silmukkaa oikein.
Toista kerroksia 4. ja 5.

Neulo viimeisellä kahdella kerroksella kaikki silmukat oikein. Päättele silmukat. Ole tarkkana, että päättelet silmukat tarpeeksi löyhästi, jotta reunasta ei tule liian kireää. Aloitusreunan ja päättelyreunan tulisi olla saman "levyisiä". Sitten vain ommellaan reunat yhteen ja tadaa, valmista tuli! Ompeluhommaa on muuten paljon mukavampi tehdä jotain ohjelmaa katsellen, kuin että vain istuisi ja ompelisi.


Nämä lapaset neuloin jo paljon aikaisemmin, mutta ne ovat vain odotelleet Strömsölapasten valmistumista, jotka ei muuten vieläkään ole valmiit koska peukaloiden neulominen on aina ollut mulle niitä vähemmän mukavia osuuksia neuloa. Ehkä teen niistä vaan yks väriset, sillä ohjeen mukaan joka toinen silmukka neulottaisiin valkoisella ja joka toinen keltaisella. Yksivaihtoehto on tietysti niiden virkkaaminen, mutta en tiedä näyttäisikö se sitten hassulta , kun lapaset on muuten neulottu.


Meidän hyvä yritys saada hauska kuva, valitettavasti valo ei ollut meidän kanssa samaa mieltä ja kuvasta tuli hämärä.


No nyt näkyy jo paremmin, kun vaihdettiin kuvaus suuntaa.


Ohje on muuten oma, mutta piirakkakuvio on tästä novitan sukkaohjeesta.
Näiden neulomisesta on sen verran aikaa etten muista enää silmukkamääriä ja kerrosten lukumääriä, mutta mitä tuossa äsken nopeasti laskin niin resorissa on 46silmukkaa ja 1o 1n joustinta. Piirakkakuvio on 23 silmukkaa leveä. Päättelyn tein vaan neulomalla pari viimeistä kerrosta koko ajan kaksi silmukkaa yhteen. Peukalossa silmukoita on 16 ja päättely on samanlainen.



(Kuvitelkaa että lapaset esittävät sydäntä:)


Hyvää alkanutta viikkoa!